Täällä taas. On tapahtunu niin kaikenlaista että ei jaksa etes tarinoida kaikkee. Oon koittanu tehdä uusia tuttavuuksia ja sopia treffejä, mutta ei oikeen napostele sellanenkaan.

Kävin tosiaan Insinöörin kanssa kaljalla maanantaina ja kovan ruinutuksen (ja viiden oluen) jälkeen olin jopa myöntyväinen lähtemään sen luokse. Olin toki päättänyt ettei enää ikinä, ja viikko siinä menikin etten ollu siihen missään yhteyksissä. Sitten katkesi selkäranka kun alko tulla niitä perinteisiä kännipuheluita.

Insinööri tosiaan ei halua seurustella, koska kaikki päättyy aina paskasti kumminkin. Syytönhän se minä siihen olen. Meillä siis ei ole enää mitään, mistä olen ehkä jopa iloinen. Sen kumminkin huomasin tässä menneinä päivinä, etten kuitenkaan ole vielä valmis tapaamaan uusia ihmisisä, saatikka ihastumaan. Ensin pitää oottaa että tunteet hiipuu sitä Insinööriä kohtaan...

Ja aina oon ollu sitä mieltä että jos rakkaudessa ei ota sitä riskiä, että joskus sattuu ja lujaa, niin ei voi ikinä tietää mitä siitä olisi voinut parhaimmillaan tulla. Nyt kävi näin, mutta se on vaan elämää. Ei elämässä voi välttyä sydänsuruilta. Siitä olen kuitenkin hyvilläni että rohkenin ottaa riskin ja kattoa kaikki kortit, nyt olen ainakin parhaani yrittänyt ja loppu ei ole enää minusta kiinni.

Niin ja HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ kaikille :D